Palautuminen merkitsee kehon toipumista kuormituksesta, kuten liikunnasta tai henkisestä rasituksesta. Palautuminen on fysiologinen prosessi, jonka myötä yksilön fyysinen ja psyykkinen tila palautuu kuormitusta edeltäneeseen tasapainotilaan. Riittävä palautuminen on kehittymisen edellytys. Palautuminen voidaan jaotella hermoston, hiilihydraattivarastojen, lihaksiston, nestetasapainon tai yleisen toimintakyvyn palautumiseen. Kyse on lähinnä siitä, missä vaiheessa ihminen pystyy toistamaan kehittävän fyysisen harjoituksen.
Kuka tahansa 16 vuotta täyttänyt henkilö voi käyttää Palauttamon palveluita ostamalla joko Palauttamon kertakäynnin tai kuukausijäsenyyden.
Palauttamolle pääsee tutustumaan ottamalla yhteyttä Palauttamon henkilökuntaan, jolloin varataan tutustumisaika. Palauttamon henkilökunta esittelee tilat ja laitteet, jonka jälkeen asiakas saa tutustua tiloihin ja laitteisiin. Palauttamon asiakkaalla on mahdollisuus tuoda vieras palautumiskeskukseen ilmaiseksi. Vierailusta tulee ilmoittaa etukäteen Palauttamon henkilökunnalle. Palauttamon henkilökunta tulee esittelemään tilat ja laitteiden käytön. Saman vieraan voi tuoda palautumiskeskukselle ilmaiseksi yhden kerran, jonka jälkeen vieras maksaa hinnaston mukaisen kertakäynnin.
Palautumistila varataan omaan käyttöön 90 minuutiksi ja tiloista tulee poistua oman käyttöajan puitteissa.
Ensin täytyy tehdä varaus varauskalenterin kautta (joko palauttamo.fi tai enkoran OnTheMove -sovelluksen kautta). Kun varaus on tehty sisään pääsee Enkoran OnTheMove -sovelluksella, jolla ulko-ovi avataan. Sovelluksesta valitaan Palauttamo (tulee automaattisesti sähköpostin syöttämisen jälkeen). Paina sovelluksen alhaalta ’lokerot&kulku’ -kohdasta. Näkymään avautuu Palauttamon ovi ja lukon kuva, paina lukon kuvasta ja ovi aukeaa.Huomioi, että oven avaamisessa on 10 sekunnin viive. Ovi aukeaa vasta oman vuoron puitteissa, eli sisään ei pääse aiemmin.
Palauttamon tuotteita voit maksaa smartumeilla ja edenredillä. Nämä käyvät maksuvälineenä vain henkilökohtaisiin tuotteisiin, sillä etu on henkilökohtainen. Tästä syystä kimppakortteja ei voi maksaa liikuntaeduilla.Kun haluat maksaa edenred-edulla, ota yhteys Palauttamon henkilökuntaan: info@palauttamo.fi. Maksu tapahtuu edenred mobiilisovelluksen avullaKun haluat maksaa jäsenyyden liikuntaeduilla (smartum & edenred), ota yhteys Palauttamon henkilökuntaan: info@palauttamo.fiE-passi liikuntaedulla voi maksaa Palauttamon juoksukouluja ja E-passi hyvinvointiedulla voi maksaa hierontaa.
Varausehdot:-Muista tarvittaessa perua varauksesi viimeistään 12 tuntia ennen oman vuorosi alkua ajanvarausjärjestelmän kautta. Alle 12h perutut varaukset tehdään Palauttamon henkilökunnan kautta info@palauttamo.fi. tai soittamalla: 0445201736, 0400879340-Palautumistilan käyttöaika on 90 minuuttia ja tiloista tulee poistua oman käyttöajan puitteissa.-Palauttamon tilat tulee pitää siistinä vuoron aikana ja tavarat tulee siirtää paikoilleen käytön jälkeen.-Pääset ulko-ovesta sisään Enkoran OnTheMove- sovelluksella.-Puutteista ja ongelmista tulee viipymättä ilmoittaa Palauttamon henkilökunnalle info@palauttamo.fi tai soittamalla: 0445201736, 0400879340
Ilman riittävää palautumista keho ylikuormittuu, hyvinvointi heikkenee, urheilijan suorituskyky laskee ja olo on vetämätön. Vastustuskyky heikkenee ja ylikunnon riski kasvaa. Hyvä palautuminen edistää terveyttä, onnellisuutta ja parempaa suorituskykyä.Alipalautumisen seuraukset näkyvät nopeasti mm. seuraavina oireina: väsymys, heikentynyt suorituskyky, voimattomuus, ruokahaluttomuus, unettomuus, keskittymiskyvyttömyys ja toistuvat tai pitkittyvät infektio-oireet. Ennaltaehkäisy eli riittävä palautuminen on paras tapa välttyä vaikealta ylikuormitustilalta.
Palauttamon tilat voi varata omaan käyttöön liittymällä Palauttamon jäseneksi tai ostamalla joko sarja- tai kertakortteja. Ajan varaaminen tapahtuu ajanvarausjärjestelmän kautta, josta voit valita sinulle sopivimman ajan palautumiseen.
Palauttamolle voi ostaa myös kimppasarjakortteja kaverien tai perheenjäsenten kanssa. Ostaessanne kimppakortin, voitte käyttää tiloja yhdessä. Lisäksi jos tiloja voi käyttää yhdessä jäsenet, joilla on voimassa oleva jäsenyys.
Kyllä. Lahjakortteja voit ostaa suoraan Palauttamon verkkokaupasta.Ensin ostaja ostaa tuotteen verkkokaupasta, jonka jälkeen ilmoittaa Palauttamon henkilökunnalle info@palauttamo.fi, että haluaa kyseisen tuotteen lahjakorttina.Lähetämme lahjakortin sähköpostiin tai sen voi noutaa Palauttamosta sovittuna ajankohtana.Lahjakorttien voimassaoloaika on yhden vuoden ostopäivästä.
Tarvitset puhelimen, jotta pääset ovesta sisään (puhelimessa olevan Enkoran OnTheMove -sovelluksen kautta).Jos päätät käydä kylmäaltaassa ja infrapunasaunassa, ota oma pyyhe mukaan. Halutessasi voit käyttää uikkaria. Saunoessa kannattaa olla oma juomapullo.Pukeudu rentoihin vaatteisiin, missä sinun on hyvä olla.
Palauttamossa ei ole paikalla henkilökuntaa, sillä tilaa ja palautumismenetelmiä käytetään itsepalveluna. Tila varataan yksityiseen käyttöön, eikä tilassa ole muita samaan aikaan. Jos kaipaat apua ja ohjausta Palauttamon palveluiden käyttöön, ota yhteys Palauttamon henkilökuntaan info@palauttamo.fi. Henkilökunta esittelee tarvittaessa tilat ja palautumismenetelmien käytön. Palauttamo järjestää kerran kuussa avoimet ovet, jolloin henkilökunta on paikalla opastamassa ja ohjaamassa. Avoimet ovet ovat loistava tilaisuus tutustua Palauttamoon paremmin.